Viiteavaimien suunnitteleminen

Yhteydet liittävät tiedot toisiinsa

Yhteyksien perusperiaate: avaimien jakaminen

Kuten aiemmin tällä kurssilla mainittiin, taulukoihin pilkotut tiedot voidaan liittää uudelleen toisiinsa yhteyksiksi kutsutuilla linkeillä. Taulukoiden väliset yhteydet voivat olla monitasoisia, ja niitä käsitellään tämän sarjan kolmannella kurssilla. Tässä vaiheessa sinun täytyy suunnitella yhteydet. Sitä varten sinun täytyy määrittää, minne viiteavaimet sijoitetaan.

Viiteavain tarkoittaa toisessa taulukossa käytettävää perusavainta. Tämä näkyy kuvassa. Toimittajat- ja Tuki-taulukoiden perusavaimet toimivat Resurssit-taulukossa kenttinä. Nämä Resurssit-taulukon samanlaiset kentät ovat viiteavaimia.

Tässä vaiheessa saattaa tulla mieleen, että kun kentät jaetaan tällä tavalla, tiedoista syntyy väistämättä kaksoiskappaleita. Mutta ei hätää – tässä tapauksessa kaksoiskappaleiden muodostumisesta ei ole haittaa. Perusavainarvot ovat pieniä, eikä tietokannasta saa tietoja, ellei perusavaimia käytetä taulukoiden välisissä yhteyksissä. Kuvassa olevien yhteyksien avulla sinun on helppo esimerkiksi selvittää, kuka toimitti kaksi vuotta sitten ostetut tietokonenäytöt. Suunnittelun tässä vaiheessa siis määritetään viiteavainkentät.

Perus- ja viiteavaimet määritetään harjoituksen aikana. Pikaoppaan linkeistä saat lisätietoja tietokannan rakenteesta ja yhteyksistä.

Aihe 8/11

Edellinen | Seuraava

(Takaisin alkuun)

Kehitä taitojasi
Tutustu koulutusmateriaaliin
Saat uudet ominaisuudet ensimmäisten joukossa
Liity Office Insider -käyttäjiin

Oliko näistä tiedoista hyötyä?

Kiitos palautteesta!

Kiitos palautteestasi! Näyttää siltä, että Office-tukiedustajamme avusta voi olla sinulle hyötyä.

×